Tänään ajattelin Hamsua & Hamsua, vaikkeivät gerbiileitä olekaan, jyrsijöitä kumminkin.

Tyttöhamsu oli oikein riiviöiden riiviö, touhutäti ja Houdini, se karkasi häkistään kolme kertaa, vaikka häkin piti olla idioottivarma ja lisävarmistuksia tehtiin. Ne molemmat asuivat identtisissä terraarioissa. Tyttö kuoli jo aiemmin noin 2,5 vuotiaana, mutta poika eli pidempään. Poika Hamsu oli kehitysvammainen tai hidasälyinen, en tiedä oikeaa sanaa. Se oli ihana, kiltti, suloinen käsissäpyöriteltävä, mutta sillä ei ollut ihan kaikki kotona. Se vain oli ja ihmetteli, se käveli vähän hassusti, ihan kuin hidastetussa leffassa. Sillä ei koskaan ollut mitään kipuja, turkki oli loppuun asti todella kiiltävä ja silmät kirkkaat. Se pärjäsi vielä viime syksyn näyttelyissä todella hyvin ja sai hyvät arvosanat.

Vein sen lopetettavaksi, kun sille tuli tasapainohäiriöitä joulun tienoilla ja se alkoi kaatuilla. Mutta ihan loppuaikoina, se eli yhdessä vaiheessa väliaikaisesti pienessä häkissä. Se asteli siellä verkkaisesti (tuossa kuvassa näkyy sen kävelytyyli) ja ihmetteli oloaan. Se hamsteri ei siis koskaan juossut, eikä edes kävellyt normaalisti. Eikä purrut mitään milloinkaan, siis häkkiä, muovia tai mitään muutakaan toisin kuin tyttö Hamsu, joka tuli läpi mistä vain. Se on yksi niistä eläimistä, jota aidosti ikävöin. Kumpikin Hamsu rakasti sylissä oloa ja tulivat mielellään syliin, kun vain meni häkin lähelle. Erityisesti tyttö Hamsu sai hepulin, jos sitä ei ottanut heti syliin, kun se näki jonkun tulevan. Koska ne olivat satiinihamstereita, niiden turkki oli aivan uskomattoman pehmeä.

Tässä vielä kuvasarja Hamsusta, kun se oli nuori.