Piipahdin mummin luona tyttöni kanssa. Hän ei tuntenut minua, mutta jutteli sujuvasti minusta minulle. Viivyin siellä ruokaan asti, juttelimme tai lähinnä hän jutteli. Eroa entiseen on ehkä se, että kotona asuessaan hänellä oli huonoina päivinä pari kolme tarinaa lapsuuden ajoilta, joita hän kelasi kuin rikkonainen levysoitin, mutta nyt nuo tarinat ovat jääneet.

Nykyisin hän juttelee vanhainkodin asioista, huonekavereistaan, hoitajista, ruoasta jne. Hän kaipaa kovasti kotiin, ei omaan kotiinsa vaan poikiensa luokse asumaan tai meille. Tänäänkään en saanut vastetta omiin puheisiini, kun sanoin jotain, hän ei reagoinut siihen, jos toistin napakammin, hän hätkähti ja katsoi kuin olisi ensi kertaa huomannut minun olevan siinä. Mutta silti hän ei tuntunut ymmärtävän lauseita.

Perjantaina on uintipäivä, saa nähdä kuinka siinä käy.