Temppu voi tässä yhteydessä olla mikä tahansa haluttu toiminto, jonka koiran halutaan suorittavan. Luonnollisesti koiran toivotaan suorittavan toiminto iloisesti, hyvällä ryhdillä eikä sen näköisenä, että sitä on potkittu päähän pennusta asti.

Kaikki temput opetetaan paloiteltuina osioina. Kun tehtävää mietitään, on mietittävä, miten sen voi jakaa osioihin. Kaikki mitä koiralta pyydetään, tulisi olla niin helppoa, että pystytään vahvistamaan toimintoa positiivisesti. Kun osiot ovat hallussa, niitä aletaan yhdistämään kokonaisuuksiksi.

Yhden harjoituksen pituus saa olla noin 5 x 15 sekuntia. Kaikki temppuun liitettävät osiot on pilkottava 15 sekunnin suorituksiksi. Yhdellä harjoituskerralla tehdään noin viisi toistoa samasta aiheesta. Jokainen osio aloitetaan helposta, erittäin helposta harjoituksesta. Koira ei voi kuin onnistua. Onnistuminen palkataan. Aina.

Kun on viisi onnistunutta toistoa, siirrytään seuraavaan harjoitukseen. Kun se onnistuu viisi kertaa peräkkäin, siirrytään taas seuraavaan osioon. Harjoituskerrat tulisi ajoittaa noin puolen tunnin tai tunnin päähän toisistaan.

Kun itse päätämme opettaa koirallemme uuden tempun, valitsemme sopivan viikonlopun, jolloin voimme toistaa harjoitusta munakellon avulla puolen tunnin tai tunnin välein. Viisi toistoa ja harjoitus loppuu. Jos on tullut epäonnistumisia, niin seuraavalla kerralla palataan helpompaan harjoitukseen.

Toinen hyvä metodi on toistaa harjoitus aina ennen ruokaa tai ulos lähtöä. Viisi toistoa ja harjoitus on loppu. Yksi toisto siis on noin 15 sekuntia eli yhteensä aikaa kuluu hieman yli minuutti kerrallaan. Makupaloja kuluu viisi kappaletta yhdellä harjoituskerralla. Yksi jokaiselle toistolle. Jos toisto ei onnistu, namia ei anneta, mutta silloin harjoitus on ollut liian vaikea.

Kun koiralle opetetaan jotain, on hyvä muistaa, että tempuilla on aina ALOITUS ja LOPETUS. Kun koiran halutaan tekevän jotain, siihen otetaan kontakti. Kontakti pysyy yllä koko toiston ajan ja koira vapautetaan käskyn alla olemisesta selkeällä vapautus käskyllä: "vapaa", "hyvä", koiran taputus. Omistaja päättää koska harjoitus loppuu, koira ei koskaan päätä harjoitusta. Jos koiran mielenkiinto lopahtaa, harjoitus on ollut liian pitkä / vaikea.

***

Seuraaminen esimerkkinä harjoituksen jakamisesta osioihin / vaiheisiin. Koiran toivotaan seuraavan kauniisti sivulla ohitustilanteissa ja esim. vilkkaan kadun ylityksessä.

Ensimmäinen vaihe: Koiralle opetetaan perusasento, josta liike alkaa (ja johon se loppuu). Kun koira osaa tulla kauniisti vierelle käskystä tilanteessa kun tilanteessa, on ensimmäinen vaihe hallussa.

20080618_10.jpg20080618_11.jpg

Toinen vaihe: Kontakti. Tarkoituksena on, että ohituksen / kadun ylittämisen aikana koira keskittyy omistajaan, ei muihin koiriin, pyöräilijöihin tai autoihin. Koiralle opetetaan käsky "katso", jolloin koira katsoo omistajaansa silmiin. Kuva 1, katso käsky opetetaan namin avulla, nami viedään kasvojen lähelle ja annetaan koiralle, kun se katsoo kohti. Kuva 2, katso käsky opetetaan lelun avulla, lelu viedään kasvojen lähelle ja kun koira katsoo, aloitetaan leikki.

20080618_13.jpg

Kolmas vaihe (A ja B osio): Koira kulkee omistajan vasemman jalan vieressä niin, että sen etutassut ovat omistajan jalkojen kohdalla. Tätä voi harjoitella pitämällä namia koiran kuonon korkeudella paikassa, jossa koiran halutaan kävelevän, katso kuva ylhäällä. Omat rystyset ovat eteenpäin ja nami etusormen ja peukalon välissä. Oma käsi on linjassa polven kanssa. Kun omistaja pysähtyy, myös koira pysähtyy välittömästi perusasentoon etujalat omistajan jalkojen vieressä. Rintamasuunta on molemmilla sama = eteenpäin. Tätä harjoitellaan kolmen neljän askeleen harjoituksilla, kunnes A) liikkeelle lähtö ja B) pysähtyminen onnistuu. Koira ei voi edistää, koska silloin pysähtyminen epäonnistuu. Tätä voi harjoitella koiran ollessa vapaana, koska tarkoitus ei ole käyttää hihnaa apuna, vaan opettaa koira seuraamaan omistajan liikettä. Jos käytetään hihnaa, sen on oltava löysänä.

20080618_12.jpg

Neljäs vaihe: Seuraaminen kävellessä. Koira seuraa omistajaa tarkkaavaisesti eikä edistä. Koira palkataan kun sen asema omistajaan nähden on ideaalinen, sanomalla hyvä ja antamalla välittömästi makupala / lelu ja vapauttamalla koira. Yleensä max 8-10 askelta. Harjoitus loppuu heti, kun koira löytää oikean kohdan kävellessä. Jälleen parasta on harjoitella koiran ollessa vapaana, jos käytetään hihnaa, sen on oltava löysänä.

Viides vaihe: Hidas kävely, nopea kävely, juoksu. Koira seuraa tarkkaavaisesti ohjaajan liikkeitä ja mukauttaa oman vauhtinsa ohjaajan vauhtiin. Se ei hypi, pure eikä kadota kontaktia. Yleensä max 8-10 askelta, esim. 5 askelta hidasta kävelyä ja 5 juoksua. Harjoitus loppuu perusasentoon tai vapautukseen ideaalisesta kohdasta seuraamisessa. Jälleen parasta on harjoitella koiran ollessa vapaana, jos käytetään hihnaa, sen on oltava löysänä.

Kuudes vaihe: Käännökset. Käännös oikeaan, käännös vasempaan, täyskäännös. Ohjaajan oikea jalka aloittaa aina käännöksen. Koira seuraa edistämättä ja ohjaajan liikerataa mukaillen. Jälleen parasta on harjoitella koiran ollessa vapaana, jos käytetään hihnaa, sen on oltava löysänä.

Seitsemäs vaihe: Häiriöt. Jalkapallokentän laidalla. Sorsien läheisyydessä. Koirakoulun treeneissä. Pyöräilijöiden ja rullaluistelijoiden keskellä. Toisia koiria ohittaen. Koirapuistossa.

Kahdeksas vaihe: Voit todeta koirasi osaavan seuraamisen turvallisesti katua ylitettäessä ja häiriötekijöitä ohitettaessa. Harjoituksien ei koskaan tulisi olla pidempiä kuin kuvitteellinen kadun ylitys tai vieraan koiran ohitus.

***

20080618_15.jpg

Vinkki: nami annetaan koiralle aina vasemmasta kädestä, rystyset eteenpäin, etusormella ja peukalolla koiran vasemman kulmahampaan kohdalta. Näin vältytään koiran vinoasennolta, joka on seurausta siitä, että nami annetaan oikeasta kädestä tai koiran suun oikealta puolelta.

***

Esimerkki kynsien leikkaamisesta. Koiran toivotaan ojentavan tassunsa kauniisti ja omistaja nipsaisee tassu kerrallaan nips, nips, nips, nips kynnet lyhyemmiksi, aikaa menee neljään tassuun minuutti.

Vaihe yksi (A, B, C): Koira sallii tassuunsa koskettavan helpossa asennossa (riippuu koirasta, mikä on helppo asento). Tassu otetaan käteen ja siitä pidellään kiinni. Ensin 5 sekuntia (A), sitten 10 sekuntia (B), sitten 15 sekuntia (C). Ote on luja ja tukeva, muttei puristava. Koira palkataan, kun se ei nyi tassuaan. Harjoitus varmistetaan kaikilla tassuilla.

Vaihe kaksi: Edelleen helppo asento, mutta nyt omalla kynnellä rapsutellaan koiran kynttä, kaikkia kynsiä. Toisella kädellä pidellään kiinni kynnestä, toisen käden pidellessä kiinni tassusta.

Vaihe kolme: Tassua väännellään sen verran, että omistaja näkee kynnen alle. Koira ei nyi tassuaan.

Vaihe neljä (A, B, C): Asentoa vaihdellaan. Koira suostuu ojentamaan tassunsa ja sallii omistajan pidellä siitä kiinni seistessä (A), istuessa (B) ja maatessa (C).

Vaihe viisi: Yksi kynsi leikataan.

Vaihe kuusi: Yhden tassun kynnet leikataan.

Vaihe seitsemän: Koiran kynnet leikataan nopeasti ja helposti koiran ollessa rentona ja salliessa tassun laittamisen asentoon, jossa kynsi on helppo leikata.