20080801_13.jpg

Kontti seisoo viimeisiä hetkiään Ruoholahden kentän reunalla. AGRYn kenttä siirtyy Ojankoon toistaiseksi ja yksi aikakausi loppuu. Aikoinaan muutimme Ruoholahteen Lauttasaaresta.

20080801_09.jpg20080801_10.jpg

Sää enteili ukkosta ja oli painostavan helteisen kuuma. Koirat kuitenkin jaksoivat hyvin juosta radalla. Rousku kävi ihan kuumana ja puri Yaelia pari kertaa hieman reippaammin. Kyllä se sitten jossain vaiheessa hieman rauhoittui, mutta ensimmäisen radan se vain huusi mennessään.

Radalla oli useampia takaaleikkauksia, jotka hermostuttivat Rouskua. Se kuitenkin menee niin lujaa, ettei valsseja voi edes harkita. Huh huh, itsellenikin tuli hiki sitä katsellessa. Yael ei millään tunnu pysyvän sen vauhdissa, se irtoaa paremmin kuin muut koiramme, mutta toisaalta jos ohjaaja jää jälkeen ja Rousku huomaa sen, se kääntyy takaisin ja iskee lahkeeseen (lue sääreen) kiinni.

20080801_11.jpg20080801_12.jpg

Juuri kun lopettelimme, niin ukkonen iski päälle oikein kunnolla jyristen ja salamoiden. Kun ajelimme kotiin päin, näimme jo toisen kerran treeneistä palatessamme tuohon samaan siltaan juuttuneen rekan. Onneksi tällä kertaa tilanne ei ollut muodostunut ketjukolariksi, niinkuin viime kerralla. Poliisi saapui juuri ennen meitä rekan luokse, mietimmekin, minne se on menossa...

20080801_14.jpg20080801_15.jpg