Aamupäivällä huomasin työtoverini nuokkuvan pää käsien varassa silmät kiinni työpöytänsä ääressä. Minulla oli hänelle asiaa, mutta en viitsinyt häiritä, ajattelin, että hänellä oli ollut rankka yö takanaan ja asiani ehti hyvin odottaa.

Sitten kuuluikin yhtäkkiä hätääntyneitä huudahduksia selkäni takaa ja ryntäsin toisen työtoverini kanssa paikalle. Hän nosti tajuttomaksi menneen työtoverini lattialle samalla kun minä soitin hätänumeroon. Lähdin ambulanssia vastaan, joka tulikin lähes samantien paikalle sireenit ulvoen.

Joku tiesi, että kyseessä oli diabeetikko, joten ensiavun jälkeen työtoverini toipui vauhdilla ja palasi tajuihinsa. Tiesin pahimman olevan ohi, kun ambulanssin henkilökunta alkoi keskustella keskenään siitä, kuinka ärsyttävää on, kun kannettava printteri ei toimi luotettavasti... Saatoin ambulanssin henkilökunnan ulos. Sen jälkeen lähdimme yhdessä syömään lounasta, juttelimme hieman diabeteksesta, josta pian uppouduimme työasioihin ja sitten iltapäivä sujuikin kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan.

Kymmenen pistettä suomalaiselle terveydenhuollolle tämän päivän nopeuden ja tehokkuuden puolesta. He olivat todella ammattilaisia ja saivat tilanteen hyvin haltuunsa, englannin kielikin sujui täydellisesti.