20080920_18.jpg20080920_19.jpg

Voi voi, aamulla menimme kentälle ja siellä huomasi, ettei kukaan ollut tehnyt mitään kentällä koko kesänä. Risuja oli röykkiöittäin, niitä oli paljon ja ne olivat märkiä. Meillä on kolme tynnyriä, joten käärimme hihat ylös ja aloitimme risujen polttamisen. Toimme paikalle myös silppurin, joten poltimme ja silppusimme urakalla.

Mieheni ja Daniel tulivat paikalle sopivasti lounasaikaan makaronilaatikko mukanaan. Olisin voinut syödä hevosen siinä vaiheessa.

20080920_20.jpg20080920_21.jpg

Siinä missä Bicho oli mukana touhuistamme, Dana otti mukavan paikan pöydän päältä, johon Yael oli laittanut takkinsa. Alla kuvassa kenttä, kun olimme polttaneet ja silpunneet kuutisen tuntia oksia.

20080920_22.jpg20080920_23.jpg

Tein kukkapenkkieni väliin polun karikkeesta ja liuskakivistä. Siitä tuli ihan mukavan näköinen ja siisti. Vasemmalla kivikkopenkkini ja takana näkyy ensimmäinen alppiruusupenkkini, johon siirsin nurmikolla ja talon räystään alla kituneet alppiruusut.

20080920_24.jpg20080920_25.jpg

Polkua tehdessäni bongasin sammakon. Otin myös kuvan kannosta alppiruusupenkin vieressä, jonka päähän on kasvanut mukavan näköistä sammalta.

20080920_26.jpg20080920_27.jpg