Niin ne taas pyörähtivät käyntiin, mikä sinällään ei ole uutta. Firmassamme YT-neuvotteluita käydään pahimmillaan kerran vuodessa, organisaatiota rukataan kolme kertaa vuodessa...

Mutta nyt uhan alla on koko osastomme, joten saa nähdä kuinka käy. Tunnelmat vaihtelevat työmotivaation etsimisestä toiveikkaaseen odotteluun. Toiveikasta odottelua aiheuttaa lupaillut "kultaiset kädenpuristukset", jos työntekijä nostaa vapaaehtoisesti kytkintä.

Paketteja tarjotaan muutaman vuoden välein ja pääsääntöisesti avainhenkilöt nostavat ne ja palaavat vuoden kuluttua firmaan käytyään välillä jossain muualla töissä. Tämä onkin aina hauska ruletti, sillä jokaisen on arvioitava, onko avainhenkilö, jota kaivataan takaisin vai ei niin avainhenkilö, jonka takana portit kolahtavat kiinni ja työura on ohi. Koska paketti on huomattava, on tarkkaan harkittava, uskaltaako lähteä leikkiin.

Fiksuimmat tietty hakevat jo valmiiksi uuden työpaikan toisesta firmasta ja kuittaavat kultaisen kädenpuristuksen ilman riskiä työttömyydestä. Ajoitus on kaikki kaikessa ja nykyisin kokousten alussa tai lopussa mietitäänkin eri porukoissa parasta taktiikkaa miten menetellä. Jos uusi työpaikka löytyy liian aikaisin ja paketti menee ohi suun, se keljuttaa.

Toki taktiikkaspekulointien lomassa ihmiset ovat huolestuneita suunnilleen suorassa suhteessa elätettävien ja lainojen määrään. Työtoverini laittoi linkin vanhaan Spede Show pätkään ja epäilemme, että jos tämä jatkuu vielä pitkään, olemme kaikki osastollamme samassa pisteessä henkisesti.

Meillä kävi eilen asuntovälittäjä arvioimassa asuntomme hintaa. Mietimme josko realisoisimme omaisuuttamme nyt, kun se vielä on mahdollista... Asuntomme arvo oli välittäjän mukaan 2,5 kertaa korkeampi kuin mitä itse siitä maksoimme eli lainat tulisivat helposti katettua.