Nyt on sitten viimeinenkin pentu lähtenyt maailmalle. Uusi omistaja kyseli, tuleeko ikävä ja kyllä vähän tulee. Pentu ehti olla täällä muutaman päivän itsekseen ja siihen ehti kiintyä, kun se touhotti omiaan.

Se mm. kävi porukan jatkona ulkoilemassa, ei niinkään tarkoituksella, mutta se sitkeästi livahti aina lauman mukana ulos. Siellä se sitten poukkoili mukana kuin vasikka kevätlaitumella.

Tänään se teki sen vihoviimeisen Eemeli tempun, kiipesi päivällä portaita ylös, ei päässyt aulaan, mutta ei osannut laskeutua alaskaan. Siitä sitten kotiin palattuamme pelastimme sen.

Kummasti nuo pienet jutut ensin ketuttavat, mutta sitten niitä kaipaa, kun ei pentu olekaan enää täällä törttöilemässä. Hieman haikeana siivosin pissa-alustat pois olohuoneesta, kun tajusin, ettei niitä tarvita enää. Kukaan ei pissi toistaiseksi olohuoneeseemme...