Bicho oli päässyt huopaantumaan, mutta päätin silti tehdä sen vasta pääsiäisenä. Niinpä pyysin sen eilen olohuoneen lattialle ja aloitin karstaamisen. Kun kyseessä on isovilla, karstausta riitti, riitti ja riitti. Eilen jaksoin tehdä lähes kokonaan oikean puolen, tänään jatkan vasemmalta puolelta. Sitten vielä pesu, föönaus, konetyöt ja turkin muotoilu.

Vaikka yleensä pidän trimmaamisesta, Bichoa laittaessani yleensä jupisen itsekseni kaikkea painokelvotonta. Syynä on lähinnä se, että työ tuntuu loputtomalta. Juuri kun tuntuu, että jännetuppitulehdus iskee, niin tajuan, että olen tehnyt vasta ensimmäisen takareiden...

Mutta tiedän jo kokemuksesta, että saatuani koko koiran tehtyä, vannon (taas), että teen sen kahden viikon välein jatkossa, enkä päästä päivääkään pidemmäksi turkinhoitoväliä. Onneksi Bicho makaa kuin kuollut lahna lattialla kun karstaan sitä, muuten joku lapsistani saisi lahjoituksena yhden isovillakoiran.

Jos joku kysyy, niin ei, sellaista rahasummaa ei taida löytyä, että trimmaisin vieraan isovillakoiran.