Plantagenin mainos hyppäsi silmilleni ja aamupäivän arvoin itseni kanssa, mennäkkö vai eikö mennä. Mutta nenä näytti kummasti Plantagenin suuntaan kun istuin auton ratissa, eihän siellä piipahtamisesta mitään haittaakaan olisi...

Jonot ulottuivat pitkälle kadulle, hitaasti mutta varmasti pääsin täpötäydelle parkkipaikalle ja sain autoni parkkiin. Jotkut muutkin olivat saaneet loistavan idean piipahtaa Plantagenissa eli minua rauhoittava tieto, en ollut ainut höyrähtänyt.

Täysillä käytävillä etenin hitaasti mutta varmasti kohti kärhöjä ummistaen silmäni kaikelta muulta. Sitten sain kaksi rullakkoa eteeni, missä oli merkintä Klematis 2,95. Rullakoissa oli tasan 8 kärhöä, joista kaksi sinistä kuollutta.

Tuijotin niitä toivoen niiden heräävän henkiin, monistuvan ja vaihtavan väriä. Kuulin toisella korvalla muiden asiakkaiden päivittelyä ja ohimenevien myyjien hihaan takertumista: "ovatko tuossa TODELLA kaikki kärhöt". Myyjät kohauttelivat olkapäitään, yksi nuori poika kävi varastosta tarkistamassa: "kyllä, siinä olivat kaikki heidän kärhönsä".

Poimin ensin yhden kärhön käteeni "Madame le Coultre", pyörittelin sitä mietteliäänä, siinä pihisi henki paljon paremmin kuin sinisissä kohtalotovereissaan ja itse asiassa valkoinen ei ole niin paha väri. Kukkakin näytti ihan sievältä. Laitoin sen kärryyn. Sitten poimin hyllystä toisen, kolmannen, neljännen, viidennen ja kuudennen. Kaikki olivat hengissä. Huomasin, että kolme oli "Madame le Coultre", mutta kolme oli "Miss Bateman". Vanhempi rouva huomasi mietteliään ilmeeni ja kertoi itsellään olevan juuri noita kärhöjä, ne viihtyvät hyvin ja kukkivat runsaasti.

Paluumatkalla kassalle täysien käytävien läpi, mukaani hyppäsi kolme vaaleanpunaista petuniaa ja kolme ahkeraliisaa. Ne päätyivät pihalle tulppaanien kavereiksi.

Takapihalla sain viherpeukalosyndrooman (=ei osaa lopettaa mullassa möyrimistä) ja istutin samalla vauhdilla vanhat orvokit amppeleihin.