Tänään satoi ripoitteli juuri sen verran, että vesi ei riittänyt kastelemaan yhtään mitään, mutta metsä oli kuitenkin pintamärkä. Niinpä Honey sai sadepuvun päälleen.

Tänään treenasimme asteen verran haastavammin. Teimme Y-jäljen, kuopus oli avustamassa. Lähdimme siis kuopuksen kanssa tekemään jälkeä ja haarauduimme toisistamme. Kiersin lenkin metsän kautta ja palasin lopulta polulle, jota kuopus oli mennyt. Honey Bunny sai välittömästi jäljen (ihan omatoimisesti), josta kuopus ja Bicho olivat menneet ja lähti jäljestämään heitä. Kuopus löytyi pöheiköstä mustikoita syömästä.

Castanja oli tullut oikeaa reittiä (Honeyn, ei Bichon hajua) ja löysi meidät. Sitten Castanja ja Bicho lähtivät tekemään Honeylle Y-jälkeä. Kun odottelimme, ensin meidät ohitti isä lapsineen mustikkaämpärit kädessä. Honey oli ihan täpinöissään moisista kulkijoista ja murisi ihan hassuna. Perheen 2-vuotias lapsi poistui polkua muristen hassuna takaisin (grr, grr, grr).

Sitten tuli puhelinsoitto, että voisimme lähteä jäljelle. Juuri kun pääsimme alkuun, samaa reittiä tuli saksanpaimenkoira ja kulki jälkeä edessämme reilun pätkän. Arvatkaapa mitä mietä Honey oli siitä?  Se oli ihan tikkana: tämä metsähän kuhisee kaikenlaisia pahiksia.

No jarruttelin sen verran, että saksanpaimenkoira katosi näköpiiristä ja onneksi Castanja ja Bicho olivat poikenneet polulta metsään. Honeylla meni muutama minuutti rauhoittua ja sitten se lähti jäljelle. Tuli kohta missä Bicho oli lähtenyt vasemmalle ja Castanja oikealle, mutta Honey ei edes epäröinyt, se jatkoi Castanjan perään. Sitten tuli polku vastaan ja ensin Honey otti muutaman askeleen vasemmalle (meidän vanhoja jälkiä), mutta kääntyi sitten oikealle ja siinähän Castanja olikin mutkan takana  : )