Joskus kun asiat alkavat mennä pieleen, sitä jatkuu, jatkuu ja jatkuu. Alku näytti lupaavalta, yölento Pekingiin sujui kommelluksitta, Helsingin päässä näin työkaverini, joka oli myös tulossa samalle lennolle. Kiva yllätys.

Sitten se alkoi... Lento, jolla minun piti mennä Chengduun, oli peruttu. Seuraava lento oli reilusti myöhässä. Hypin mielessäni tasajalkaa, sillä iltapäivän aikataulu oli tiukka minuuttiaikataulu ja se oli kaatumassa kuin korttitalo. Vihdoin tulimme perille ja luvattu auto oli meitä odottamassa. Kuski sanoi jotain kymmenestä minuutista ja heittäytyi sitten kielitaidottomaksi. 

Ajoimme puolisen tuntia ja saavuimme kansainvälisen koulun eteen. Ala-asteikäinen pellavapäinen tyttö hyppäsi kyytiin. Suomalainen tenavahan se siinä. Ajoimme toiset puoli tuntia ja veimme tytön kotiinsa. Sitten taas puolisen tuntia ja olimme hotellilla. Pääsin toimistolle päivän viimeiseen kokoukseen. Paikallinen assistentti oli puolen tunnin välein jo perunut kaikki aiemmat tapaamiseni.

Illalla lähdimme kävelylle paikalliselle kävelykadulle. Minulla oli lista, mitä olisin halunnut ostaa, mutta kaikki mitä olisin halunnut, maksoi hunajaa. Paikalliset välipala snacksit (katso yllä oikealla), eivät herättäneet ruokahalua (kananpoikaparoilla oli vielä päät jäljellä).

Tarjolla oli toki länsimaalaistakin ruokaa... Ja huom! menu englanniksi.

Hotellini oli ok, mutta kuten huomaatte, kerrosta 13 ei löydy, ei myöskään nelosta eikä neljäätoista (kuva alla). Näppärää, eikö mitä? Kenenkään ei tarvitse majailla huonon onnen kerroksissa. Se ei tosin säästänyt minua siltä, että keskiviikkona kännykkäni piippasi:"lentosi lähtee kahden tunnin päästä". Mitäh???! Minun piti lähteä torstaina ja paukutin hullua minuuttiaikatauluani, joka oli hieman entistä haastavampi, koska olin pakottanut maanantain perutut kokoukset aikatauluun mukaan.

Soitin Suomen assarilleni, joka varmisti virheen tapahtuneen, minulla oli väärät lennot ja hotellivaraukset. Samassa tajusin, että minun olisi pitänyt kirjautua ulos hotellistani, mutta nyt siis kaikki tavarani olivat siellä. Näin sieluni silmillä, kuinka tavarani on pakattu matkalaukkuun, joka on nostettu ulos ja luottokortiltani veloitettu ties mitä. Samaan aikaan näin, kuinka perjantain lennolle ei ole enää tilaa ja jään jumiin Kiinaan.

Koska Kiinassa kukaan ei puhu englantia, juoksin paikallisen assistentin luokse ja pyysin selvittämään hotellivaraukseni. Suomen päästä soitettiin, että lennot oli saatu muutettua ja Pekingin hotelli varattua uusiksi, mutta Chengdun hotellivaraus oli auki. Voi kääk, kääk, kääk. Pitkän kiinankielisen selostuksen jälkeen Chengdun hotelli oli kunnossa.

Hengitin syvään ja juoksin takaisin kokoukseen.

Illalla kun pääsin hotellille, kävin vastaanotossa varmistamassa, että kaikki on kunnossa. Kyllä, kyllä tyttö hymyili, mutta ei todennäköisesti ymmärtänyt sanaakaan. Menin ylös 17. (-3) kerrokseen ja kävelin upottavassa matossa käytävän päähän. Ovikorttini ei toiminut. Olin herännyt Suomen aikaa klo 1.30 aamuyöstä ja huumorintajuni oli koetuksella.

Illalla lähdimme kävelylle ja löysimme Tianfu aukion puhemies Maon (alla). 

Torstaiaamuna heräsin ja menin suihkuun. Hanoista tuli vain kylmää vettä. No, ainakin heräsin. Iltapäivällä suunnistin lentokentälle ja siellä vessaan, vain kohdatakseni kulttuurishokin. Peräännyin ja mietin mitä tehdä. Onneksi paikasta löytyi invavessa ja sieltä vanha kunnon pönttö.

Tähtien asento oli vielä hieman hakusessa, luvattu lentokenttähotelli sijaitsi yli puolen tunnin matkan päässä lentokentästä. Mikä suomeksi tarkoitti myöhäistä nukkumaan menoa ja aikaista heräämistä. Kuski oli suojautunut isojen pleksien taakse, eikä turvavöitä tietenkään ollut kun kiisimme öistä moottoritietä pitkin.

Hotelli itsessään oli hyvätasoinen ja turvajärjestelyt hyvät (hissiin pääsi vain kortilla). Aamulla heräsin klo 1.30 Suomen aikaa ja suunnistin lentokentälle. Siniset siivet, viekää minut kotiin!!!