Kun nyt lumentulolla alettiin uhkailemaan sääennustusten puolesta, niin päätin tyhjentää kasvihuoneeni. Tomaateista poimin kypsät pois ja Tanskan vienti alkoi jo olla muutenkin kaikkensa antanut. Tiny Tim sen sijaan vääntää tomaatteja vielä vauhdilla, joten nostin ne keittiöön ikkunan eteen lopettelemaan kasvuaan. 

Osaksi laiskuutta, osaksi ajan puutetta pelargoniat jäivät vielä kasvihuoneeseen. Ne ovat ihan täydessä kukassa.

Alla Tiny Tim ja mieheni lieväksi järkytykseksi Tiny Tim koristaa nyt keittiön ikkunaamme. "Nuo kuolleet varvut lähtevät NYT keittiön pöydältä!" oli kommentti työstä palaavalta työn raskaan raatajalta. No, ok, ne eivät ole järin kauniit enää elämänsä tässä vaiheessa (pari kertaa jääneet ilman vettä ja pari kertaa hieman paleltuneet), mutta suostuin siirtämään ne pöydältä tuolille, joka oli mielestäni mainio kompromissi.

Syysasterit jaksavat kukkia : )