Sain mailin, joka sai minut hyvälle tuulelle. Lapsukaiseni maailmalla pärjää erittäin villakoiramaisesti : )

"Emmanuelilla on ollut mielenkiintoinen viikko. Torstaina pääsi tutustumaan työpaikkaan. Olisi mielellään juossut Hakaniemen Ympyrätaloa ympäri (sisällä), mutta kokoukseen oli mentävä, ja vähän kitisi alkuun, kun olisi mieluummin mennyt juoksentelemaan. Paljon kivoja ihmisiä, jotka ihastelivat ja rapsuttivat. Lopulta nukahti syliin ja kokous pääsi alkamaan.
 
Lauantaina käytiin ystävien luona Porvoossa, jossa Peppi koira (Irlannin setteri 10kk ja Väinö 7v sekä Onni 4 v leikittävät koko illan). Emmanuel rohkeasti haastoi Pepin, eikä ollut moksiskaan Pepin ADHD persoonasta saati koosta. Väinö ja Onni tosin syrjäyttivät Pepin leikeissään ja Peppi kierteli leikkirinkiä kuin kissa kuumaa puuroa ”mun lelu on viety”. Emmanuel vei myös Pepin makuupaikan, Peppi oli yllättävän vieraanvarainen. Sunnuntaina Onni alkoi itkeä, kun teimme lähtöä ”Emma on mun paras kaveri, koska se tulee takas”. 
 
Eilen tultiin tervehtimään mummia ja pappaa sekä Donnaa (Hovawart 14 v) ja Amia (sileäkarvainen noutaja 7v, täysin kasvattamaton). Donna oli Emmanuelin suojelija ja oli Amin ja Emmanuelin välissä, komensi Amia ja vahti sen liikkeitä. Kun oltiin tovi tutustuttu, Donna rauhottui ja leikki alkoi. Ami osasi olla todella varovainen ja jos riehaantui, niin Emmanuel juoksi Donnan luokse turvaan. 
 
Emmanuel osa käskyt: Istu, tänne, odottaa, tee pissa, tee kaki, ota kii, tapa se ja tanssitaitoja: askel – hau, askel – hau, askel - hau.
 
Eräs pieni ongelma meillä on: Emmanuel on alkanut karkailemaan. Lähtee mielellään eri paikoissa karkuun; autojen (ja rekkojen) perään, ihmisten perään jne. Luen tilanteen niin, että on kova halu tutustua ihan koko maailmaan. Ihan ei kuitenkaan vielä ymmärrys riitä…

Omalta pihalta Emmanuel ei karkaile. Mutta kun pysähdymme automatkalla pissalle, niin silloin lähtee mielenkiintoisten asioiden perään. Vien sen aina rauhalliselle paikalle, mutta kun näkee jossain kauempana elämää, niin lähtee juoksemaan sinne. Emmanuel osaa todella hyvin ”tänne” käskyn – kotona. Tulee aina. Mutta jos on uusi paikka, niin lähtee juoksemaan ikään kuin siihen malliin kovaa, että ”en saisi kiinni”. Eli tekee sen ihan tietoisesti. Täytyy kai ottaa juustopalat käyttöön tuossa tilanteessa?

Portaat on Emmanuel mennyt jo keskiviikosta lähtien ripeästi ylös ja alas."

***

Tässä viestiä joka tuli Emmanuelin saavuttua uuteen kotiin:

"Kaikki meni tosi hienosti. Ajomatkan nukkui sylissäni. Pissasi mielestäni illalla ulos. Leikittiin ja tutustuttiin takkahuoneeseen (tärkeä lelu unohtui teille!). dffffffffffff (tuo oli Emmanuelin tassun tuotos, ehkä hänestä tulee maailman ensimmäinen koirakirjailija). Niin, teemme siis parhaillaan jo töitä.

Illalla Emmanuel otti nokoset sohvan selkänojan päällä, kun itse juorusin puhelimessa. Yöllä nukuttiin nätisti ja 5.35 Emmanuelia alkoi leikityttää ja vein sen ulos pissalle. Leikittiin vähän aikaa ja sitten otettiin vielä pienet tirsat.

On tämä varsinainen mamin pieni kultapoika. Vähänkin kun pelottaa (esim. lehtien rahina, tuuli tms.), niin kiireesti mamin syliin. No, tulkitsen kuitenkin asian niin, että nyt on paikka vielä vieras, joten Emmanuelin sisäinen dopermanni ei vielä tunne oloaan mahtavaksi :)."