Tänään oli MBA tapaaminen ja täytyy myöntää, että joskus koen tyhjän paperin tuskaa. Otan materiaalit esille ja sitten häiriöt alkavat, oikealta ja vasemmalta. Pienikin ripsahdus ja rapsahdus rikkovat keskittymiskyvyn.

Nyt onneksi sain pari hyvää "flowta" juuri ennen tapaamista ja näyttää, että työ edistyy taas. Viikko sitten ajattelin jo heittää hanskat naulaan, kun stressi pukkaa päälle deadlinen kanssa. Aihe on kiinnostava ja pidän siitä, mutta itse työn tekeminen on välillä kuin suossa tarpoisi. Punainen lanka hukkuu ja itsekin alkaa ihmetellä, että eikö tarinassa ole päätä eikä häntää.

Sitten yleensä kun on jo luovuttamassa, niin ajatus taas kirkastuu ja kirjoitus tuntuu luistavan. Tapaamiset ovat kyllä hyviä, sillä yleensä ne pakottavat edes johonkin ulosantiin ja toisaalta niiden jälkeen on taas (ainakin väliaikaisesti) innostunut olo omasta työstä.