Olimme mökillä ja mieheni käynnisti ruohonleikkurin. Koiralaumamme päästi kunnon rähinän niinkuin aina, mutta Maddy päätti lähteä. Päättäväisesti se komennosta huolimatta lähti tasaista hölkkää tielle päin Honeyn kanssa, Honey palasi kun kunnolla ruohonleikkuukoneen pärinän yli huusin, mutta Maddy meni menojaan.

Koska tie haaraantuu kolmeen suuntaan tonttimme rajalla, hyppäsin autoon ja ajoin ensin vajaa kolme kilometriä tietä, joka johtaa pois mökiltämme, ei Maddya. Sitten palasin ja jalkauduin. Otin muille tonteille johtavan vasemman puoleisen tien, kun mieheni lähti rannan oikean puoleisille tonteille. Ei mökkiläisiä (vain kaksi naapuria oli mökeillään), ei Maddya.

Loistavat vainukoirani eivät voi etsiä, jos ei ole alkuhajua eli jotain vinkkiä, mitä olemme etsimässä... Niinpä soitin tyttärelleni ja pyysin häntä ajamaan mökille ja tuomaan Maddyn hihnan. Sillä aikaa kun odottelin tytärtäni ja hihnaa, soudin rannan puolelta huhuilemaan Maddya. Kävin oikean ja vasemman puolen läpi, ei vilaustakaan Maddysta. Tosin jos katsotte kuvaa alhaalla vasemmalla, missä Maddy on mustikan varpujen seassa, ei ihme, ettei mitään näkynyt.

Tyttäreni soitti minun ollessani järven selällä, että hän joutuu ajamaan hiekkatiellä hieman hitaammin, sillä tien päällä on valtava ukkosmyrsky. Loistavaa, käänsin kokan takaisin rantaamme ja annoin hauisteni pullistella. Olen kerran ollut ukkosmyrskyn riehuessa soutuveneellämme liikkeellä ja se oli...  hmmm... mielenkiintoista ja erittäin märkää.

Soitin varmuuden vuoksi tutulleni, jolla on kokeneita etsijäkoiria ja hän lupasi tulla myös mukaan etsintöihin.

Yael ehti perille ennen minua ja lähti Niinan kanssa etsimään. Tyttäreni ääni voisi herättää kuolleet haudoistaan ja kuulinkin järvenselälle hänen kutsuhuutonsa. Niina pysähtyi tielle paikkaan missä Maddy oli tod. näk. mennyt metsään, mutta ei kuitenkaan itse lähtenyt sinne (kuva ylhäällä oikealla). Toisestakin suunnasta se tuijotti metsään (kuva ylhäällä vasemmalla) ja kun tyttäreni tuijotti sinne silmä kovana, hän näki valkean kiven kuusen juurella. Kun hän käänsi selkänsä ja katsoi uudestaan valkea kivi oli liikkunut.

Maddyhän se siellä, mutta se ei edelleenkään tullut kutsuttaessa, vaan tyttäreni joutui rämpimään sitä hakemaan. Maddy alkoi ryömiä kohti tyttöäni ja kun tyttöni nosti sen syliinsä, se pissasi suoraan alleen. Ehdin juuri perua tuttuni tulon, ennenkuin hän oli hypännyt autoonsa. Loppupäivän Maddy seurasi miestäni metrin säteellä, mutta se ei vieläkään tule kutsuttaessa, vaan jähmettyy paikalleen. Maddylle luoksetuloharjoittelua & minä aion ensi viikolla jatkaa jäljestämistreenejä.

(Ps. Ylläolevat kuvat eivät ole etsintätilanteesta, paikat ovat oikeita, mutta etsintätilanteessa vain Niina oli mukana.)