Meillä (=minulla ja lapsillani) oli kesällä 2005 vaikeuksia puomin kontakteilla, tiedättehän tutun tarinan, kun kaikki tuntuu jo sujuvan, joku aivan käsittämätön vanha ongelma putkahtaa esiin. Ensin ajattelimme toivorikkaasti, että kysymyksessä on vain sattuma. Sitten sattuma toistui useamman kerran, kunnes oli otettava hattu käteen ja myönnettävä, että meillä oli puomiongelma. Kontaktiongelma tuntuu pieneltä silloin, kun kaikki muukin on hieman hankalaa radalla, mutta tyypillisesti melkein kaikki muut ongelmat poistuvat kokemuksen myötä, mutta kontaktiongelma jää tai putkahtelee esiin jo kadottuaan. 

Kontaktiongelma on erityisen harmittava, koska sen poiskitkeminen vie paljon aikaa. Tyypillisesti sen saa hiottua pois harjoituksissa tutulla kentällä, mutta kisoissa koira loikkii iloisesti kontaktit. 

Itse olemme lähestyneet kontaktiongelmaa vuosien varrella aina samalla tavalla. Ensin toteamme, että meillä on ongelma (!), kuulostaa itsestään selvältä, mutta koska kontaktin opettaminen on aikaa vievää ja puuduttavaa, ongelman kieltäminen on ainakin meidän perheessä ensimmäinen vaihe. Se oli vahinko, olin väärässä kulmassa, liian kovassa vauhdissa, liian kaukana, liian lähellä, kyllä se tassu tai ainakin kynsi kosketti pintaa, minä näin, tuomarin pitäisi hankkia silmälasit, jne. 

Kun ongelma on myönnetty pitkin hampain, koirani valitettavasti toistuvasti tekee kontaktivirheen kisoissa puomilla, ollaan jo päästy vähän eteenpäin. Yleensä sen jälkeen alkaa toivorikas analysointi helpoimmasta ratkaisusta eli ohjaajan osuudesta ongelmaan. Jos käteni, jalkani, etäisyyteni koirasta, puomista, liikeratani, vauhtini, vartalon suuntani, käskytykseni, äänensävyni olisi niin tai näin, niin koira tekisi puhtaasti kontaktin. Yleensä ohjaaja piristyy hetkeksi, ongelma on helposti hoidettu. Kontaktia lähestytään keskittyneesti, muistaen kaikki omat väärät käden, jalan, jne asennot ynnä äänensävyt ja todistetaan koiran olevan kontaktivarma, jos ohjaaja ei sählää kontaktia. 

Ilo on yleensä lyhytaikainen, sillä ohjaaja yrittää kontaktin lähestymistä noin sadalla eri keinolla treeneissä. Livertelee koiralle ystävällisesti, ettei se pelästyisi ja hyppäisi kauhuissaan kontaktin yli, kun se on niin herkkä. Sitten ohjaaja ottaa taas vauhtia puomille ja pitää kätensä kurissa, ettei kumarru uhkaavasti koiran ylle, joka luonnollisesti ahdistaa arkaa koiraa ja saa sen hyppäämään kontaktin yli. Ohjaajan kunnosta riippuen, äänensävy tiukkenee (jos ei hyvällä, niin pahalla), käsimerkit vahvistuvat (eikö se luupää elukka tajua hidastaa kontaktilla) ja epätoivo kasvaa, kunnes saavuttaa kulminaatiopisteen, jossa ohjaaja myöntää, ettei koira osaa kontaktia hyvällä eikä pahalla. 

Aloitamme siis alusta ja myönnämme, että meillä on puomiongelma. Koiralle on syystä tai toisesta opetettava puomi uudelleen. Koska metodeja on paljon, tätä hetkeä voisi verrata laihdutuskuurin aloittamispäätökseen. Mitä, jo tänäänkö pitäisi aloittaa? No, jos on pakko aloittaa, valitaan metodi. On nopeita, houkuttelevia, tuloksia lupaavia ihmedieettejä tai sitten tyly totuus, syö vähemmän kuin kulutat niin laihdut, mielellään terveellisesti. Nopeat ihmeet palautuvat vanhoihin tapoihin yllättävän nopeasti, tylsän hidas uusien tapojen opettelu vanhojen pahojen tapojen tilalle tuo yleensä pysyvämpiä tuloksia. 

Puomilla olemme kokeilleet monenlaisia ihmedieettejä, vaihtoehtoja on paljon… Mutta vuosien varrella vain yksi on näyttänyt toimivan kunnolla ja se on koiran pysäyttäminen kontaktille. Koiran pysäyttäminen on helpolta kuulostava ja itsestäänselvältä tuntuva juttu kontaktiongelman ollessa kyseessä, mutta mutta… Ensinnäkin se vaatii, että koira pysähtyy käskystä, myös kiihtyneenä, täydessä vauhdissa ja nähdessään putken edessään. Koiramme ovat kisanneet tokossa menestyksekkäästi ja voisin vannoa, että ne osaavat seis -käskyn. Siis kaikkialla muualla kuin puomin alastulolla, jolloin seis -käsky kuulostaa koiriemme korvissa "hyppää, NYT, ylös ja eteenpäin, kiihdytä vauhtia!".  

Jossain vaiheessa koira kuin koira oppii, että puomin alastulolla on pysähdyttävä. Kokemuksesta voin kertoa, että nuoremmat koiramme on opetettu alusta asti pysähtymään aina kontakteille, joka on huomattavasti helpompaa kuin opettaa vanha koira uusille tavoille. Nyt talven taittuessa pian kevääksi olemme pisteessä, että vanhat koiramme (taas) pysähtyvät kontaktille treeneissä, mutta jää nähtäväksi, onnistuuko se myös kisoissa. 

Koiran pysäyttämisessä kontaktille on myös haasteita, sillä kisoissa kisataan paitsi puhtaasta radasta, myös ajasta. Jos koira hiipii kontaktille, se menettää aikaa. Sen tulisi juosta täysillä puomin alastuloon ja sitten ottaa kontakti. Usein voitto on muutamista sekunneista kiinni ja niitä sekunteja kertyy puomin kontaktilla, jos sitä lähestytään hitaasti tai koiraa pidetään siinä liian kauan. Itse olemme todenneet parhaaksi opettaa koira istumaan alastulokontaktille. Seis -käsky ei välttämättä pysäytä kiihtynyttä koiraa ja koiralle sekunnin pysähdys ei välttämättä ole selvä tehtävänanto. Jos koira pysäytetään sekunniksi ja kisoissa heti kehoitetaan jatkamaan matkaa, koiralle hämärtyy haluttiinko sen pysähtyvän vai ei ja lisäksi se alkaa ennakoida eteenpäin lähtöä ja pysähdyksestä tulee olematon. 

Namin jättäminen puomin alastulolle ja käsky etsi, johtavat pahimmassa tapauksessa siihen, että koira jää kisoissakin etsimään namiaan toivorikkaana useiden sekuntien ajaksi ja kello käy. Mitä ahneempi koira, sen sitkeämmin se haluaa löytää naminsa, ennenkuin luovuttaa ja jatkaa matkaa radalla. Yleisöä kisoissa tilanne yleensä naurattaa, ohjaajaa ei. 

Olemme siis itse käyttäneet istu -käskyä, jolloin koiralta vaaditaan vain takapuolen nopea käyttö kontaktilla ja samantien sillä on lupa jatkaa matkaa. Istumista on harjoituksissa vahvistettu naksuttimella ja namilla joka tulee aina ohjaajan kädestä. 

Kun hankimme isovillamme, sai puomi yhden ulottuvuuden lisää, ylösmenokontaktin. Isoilla koirilla jo normaali askeltaminen ravissa voi aiheuttaa puomin ylösmenokontaktin ohittamisen ilman kontaktia. Opetimme koirallemme kontaktin seis -käskyllä. Koira seisahtuu ylösmenokontaktilla ja istuu alasmenokontaktilla. Koska koira opetettiin pysähtymään alusta asti, se on oppinut sen hyvin ja varmaksi. Se pitää puomista ja voi juosta sinne omia aikojaan seisomaan ylösmenokontaktille katsellen, kuka toisi makupalan hienosta suorituksesta. Kontaktit sujuu hienosti, mutta en ole vielä keksinyt miten koiraan saisi vauhtia puomilla, se lönkyttelee puomin huolettoman näköisenä ja istahtaa alasmenokontaktille namin toivossa. Voitte tulkita tämän niin, että meillä on yksi kontaktivarma puudeli, jota edelleen palkitaan hienoista kontakteista, koska olemme niin riemuissamme, että edes joku koiristamme on ymmärtänyt kontaktien merkityksen puomin suorittamisessa itsenäisesti, ilman ohjaajan käskyä tai läsnäoloa. Joskus tosin vähän epäilen, että koira vedättää meitä. 

Koska kisoissa ovat vauhdit lisääntyneet ja etenkin sheltit painelevat melkoisella vauhdilla, kannattaa miettiä miten puomista saisi nopean ja varman esteen. Puomi on yksi kaikkein aikaa vievimmistä esteistä radalla ja jos sen suorittaa hitaasti, voi olla haasteellista kompensoida aika muualta. Onneksi useimmat koirat pitävät puomista paljon, jolloin koiran motivointi ei ole ongelma, jo esteen suoritus on koirasta kivaa. Yleensä ainoa asia, joka saa koiran pelkäämään puomia on pelästyminen keinulla. Kokeneet kisakoirat tietävät, että puomissa on vaakarimat, joita keinussa ei ole. Kentällemme tuli kerran uusi puomi, jolla kokeneet koirat alkoivat hiipimään ylösmenossa. Hetken ihmeteltyämme asiaa, huomasimme vaakarimojen puuttuvan. Kun ne kiinnitettiin, koirat juoksivat taas vauhdilla puomin ylösnousun. Mutta kokemattomille koirille puomin ylösnousu ei eroa mitenkään keinun ylösnoususta, jolloin keinua pelkäävä koira lähestyy puomia hitaasti ja varoen, pahimmassa tapauksessa kieltäytyen puomilta kokonaan. Ratkaisuna ongelmaan on keinuongelma poistettava ennen puomiongelman poistamista. Keinuongelma on usein koiralle paljon vaikeampi kuin puomiongelma, sillä kontaktiongelma on ohjaajan ongelma, kontaktien yli hyppiminen ei ole ongelmallista koiralle… 

Lyhyesti keinusta aloittelijoille. Älkää kiirehtikö keinulle, sitä ei ole möllikisoissa, se tulee vasta virallisissa kisoissa. Opettakaa koiranne nauttimaan puomista, tehkää siitä sen lempieste ennen keinulle menoa. Keinulla koira voi pelätä kolmea asiaa: tärähdystä, pamahtavaa ääntä ja / tai pudotuksen tunnetta. Opettakaa keinu huomioiden nuo kaikki asiat erillisinä, pienissä pehmeissä osissa vasta sitten, kun koiranne varmasti osaa seis -käskyn. Jos ette luota seis -käskyyn, pyytäkää aina apuohjaajaa seisomaan keinun takana harjoitellessanne. Opetusjärjestys on keinun liike esim. heijaamalla, kun koira kestää liikkeen, opettakaa tärähdys vähitellen kasvattaen tärähdyksen kovuutta, viimeisenä keinun pamahtava ääni huomioiden, että koira yleensä pelästyy keinun jälkipamahdusta (keinun palautuessa alkuperäiseen asentoon) enemmän kuin keinun laskeutumisen aiheuttamaa pamahdusta koiran seisoessa keinulla. Edellämainitut ohjeet koskevat lähinnä minikoiria. Maksikoiralle on opetettava keinun hallinta vartalollaan, koiran painosta riippuu, keinauttaako koira keinun puolessa välissä vai juokseeko se keinun päähän suoraan (kevyet minikoirat). Myös ohjaajan vartalo-ohjauksen on erottava puomin ohjauksesta, mitä kokemattomampi koira, sen tärkeämpää on viestittää koiralle, että kyseessä on keinu, ei puomi. 

Lähde: agility-kotisivut