Freddyn menestyksestä innostuneena ajattelin hieman perehtyä näyttelykehien salaisuuksiin. Täytyy tunnustaa, etten ole oikein koskaan ajatellut itseäni näyttelyihmisenä. Mutta toisaalta olen kyllä aina ollut sitä mieltä, että koirasta, jota käytetään jalostukseen, olisi hyvä olla olemassa puolueeton mielipide tai tarkemmin ottaen muutama puolueeton mielipide.

Minulla oli aikaisemmin boksereita, joiden näyttelyihin vieminen pelkistyi siihen, että niitä pyyhkäistiin säämiskällä ennen kehää. Villakoirilla taasen näyttelyyn valmistautuminen on useiden tuntien työ. Hyvä turkki ja taidokas leikkaus hakkaavat mennen tullen koiran, joka ei ole hyvässä näyttelyleikkauksessa.

Mutta nyt päätin tarkastella asiaa, en trimmauksen näkökulmasta, vaan siitä, miten ammattihandlerit ja tuomarit näkevät koiran kehässä. Omat kokemukseni kehätuomarina ovat kovin vaatimattomat, mutta sitäkin opettavammat (minulle).

Mutta kirjan antia... George G. Alston on ollut 30 vuotta ammattihandlerina ja hän kirjoittaa mukaansa tempaavasti. Kirjassa kerrataan perusteet. Jos koira ei ole tottunut olemaan väkijoukossa, muiden koirien ympäröimänä, ei ole tottunut siihen, että vieraat ihmiset koskevat siihen, ei osaa kävellä neljä jalkaa maassa tai ei osaa seistä paikallaan tai ottaa kontaktia esittäjään, on turha mennä kehään tuhlaamaan rahojaan. 

Silloin koirakoulu on oikea paikka aloittaa koiran sosiaalistaminen.

Olen nyt puolessa välissä kirjaa ja olemme siirtymässä pro vinkkeihin.