Se alkoi siis siitä, että elämässäni oli kaktuksen mentävä aukko. Tuo aukko oli helppo täyttää, mutta sitten tajusin, ettei meillä ole paikkaa, johon laittaa kaktukset. Niinpä piirustelin miehelleni erilaisia ehdotuksia ja lopulta tuntui, että ajatus oli toteuttamiskelpoinen. Tavoitteena oli kukkateline, joka toimisi "kehyksenä" ikkunalle.

Hieman extempore menimme paremman puoliskoni kanssa rautakauppaan.

Kun haluan rautakaupasta nippelin A, menen myyjän luokse, pyydän nippeliä A, seuraan myyjää, hän ojentaa minulle nippelin A ja lähden kassan kautta kotiin nippelin A kanssa.

Kun parempi puoliskoni menee rautakauppaan, hän muistelee, että nippeleitä A oli vuonna kivi ja keppi valtavan hallin vasemmassa takaosassa. Kuljen kiltisti hänen perässään sinne. Nippelit A eivät ole siellä (josko ovat koskaan olleetkaan). Ehdotan myyjältä kysymistä. Ei. Kyllä ne löytyvät. Ehkä valtavan hallin toisesta päästä oikealta. Kuljen kiltisti perässä. Nippeleitä A ei näy. Katsomme molemmat hyllyrivin ylhäältä alas kahteen kertaan. Ei nippeleitä A. Ehdotan myyjältä kysymistä. Ei. Kyllä ne löytyvät. Paremman puoliskoni silmissä alkaa olemaan maaninen katse. Hän kierähtää toiselle käytävälle, josko ne olisivat siellä. Minä livahdan kysymään myyjältä. Saan nippelin A. Etsin mieheni. Lähdemme kassan kautta kotiin nippelin A kanssa.

Oltuamme neljännesvuosisadan naimisissa, pystyn nopeuttamaan prosessia, mutta en täysin välttämään sitä.

Pääsimme yhteisymmärryksessä kotiin ja herätimme kuopuksen. Kaikki avioliittoa harkitsevat: kannattaa testinä koota yhdessä huonekalu, jossa on kokoamisohjeet. Jos haluaa varmistaa, kestääkö onni hopeahäihin, kannattaa koota yhdessä huonekalu laudanpalasista, jotka vaativat sahaamista ja poraamista.

Mutta lopputulos alla:

Maali ei ole ihan vielä kuivunut, joten kukkani pääsevät hyllyyn vasta huomenna. Tähtäämme kultahäihin ja minulla on uusi sisustusprojekti mielessä. Minkä puusepän maailma onkaan menettänyt minussa : )