Tänään mummi soitti, niinkuin myös eilen ja toissapäivänä ja keskiviikkona. Kun puhelut alkavat, niin itku tulee melkein samantien. Mikään ei ole oikein hyvin, hän haluaisi pois vanhainkodista, täsmällisesti ottaen meidän luoksemme asumaan (kuten anoppi asui heidän kanssaan koko heidän avioliittonsa ajan). Hän haluaisi, että käyn häntä katsomassa kaksi kertaa päivässä, kuten hän kävi katsomassa anoppiaan vanhainkodissa (mummi ei kyllä käynyt niin usein vierailemassa, mutta aika kultaa muistot).

Mikään ei lohduta mummia, hän lopetti puhelun vihaisena, kun sanoin, että kalenterini on buukattu ihan täyteen trimmauksia, koulutuksia, vierailuita ym. En voi perua sovittuja menoja (enkä rehellisesti sanottuna halua perua sovittuja menoja) ja siten en voi ottaa häntä meille viikonlopuksi kylään, sillä en itsekään ole kotona.

"Minä en ole sinulle tärkeä", nyyhkäisy ja niin lopetimme puhelun...

Välillä minusta tuntuu, kuin mummi on kuin hukkuva, joka vetää uskomattomalla voimalla myös minua pinnan alle. En tiedä, miten auttaa loputtomassa yksinäisyydessä ja kuoleman pelossa. Mummin sisällä on myös paljon patoutunutta marttyyrin vihaa, joka purkautuu välillä täysin hallitsemattomina purkauksina. Otan vihanpurkaukset vastaan ja tunnen kuvaannollisesti hiusteni olevan vaakasuorassa vihan purkausten aallossa.

"Sinä et ymmärrä" sanoo mummi välillä aivan selkeästi ja epätoivoisesti. Ongelma on, että minä ymmärrän, mutta en osaa auttaa. Minä en voi muuttaa elämääni niin, että istun mummin vierellä 24/7 ja olen läsnä kaikissa ahdistuskohtauksissa. Minä en voi palauttaa aikaa taaksepäin aikaan, jolloin hänellä oli perhe ja rakkaat ihmiset ympärillään, aikaa, jolloin sisko ja ystävättäret olivat nuoria ja täynnä elämää. Aikaa, jolloin hän oli töissä ja matkusteli paljon ympäri maailmaa miehensä kanssa.

Mummi ei voi muuttaa meille, sillä hän tarvitsee silmälläpitoa ympäri vuorokauden ja on menossa huonompaan suuntaan jatkuvasti. Hän varmasti ymmärtää oman tilansa jollain tasolla ja on täynnä vihaa, pelkoa ja turhautuneisuutta. Hän on kuin hukkuva, joka etsii mihin takertua, mutta mistä löytyisi mummille pelastusrengas?