Treenaame ryhmissäni miniesteillä ja joskus minulta kysytään miksi? Huom (!) alla esitetyt mielipiteet ovat omiani kouluttajana ja jokaisella kouluttajalla on omat mielipiteensä, samoin kuin jokainen koirakko valitsee itselleen sopivan ryhmän, jossa treenaa.

Ensimmäinen syy miniesteillä treenaamiseen on "laiskuus", en usko, että rimojen ylös alas veivaamiseen käytetty aika tuottaa vastaavaa hyötyä. Se vain syö rata-aikaa koirakoilta. Jos ryhmässä on vain maksikoiria, toki silloin treenaamme maksiesteillä (paitsi kylmillä ilmoilla).

Suurimmalla osalla koirakoista on ongelmia kepeillä, kontakteilla ja vauhdissa. Millään näistä ei ole mitään tekemistä rimojen korkeuden kanssa (=minun mielestäni). Itse asiassa maksikoiraa on helpompi ohjata maksiesteillä, koska sen vauhti hidastuu hyppyjen korkeuden kasvaessa.

Jotkut maksikoirat menevät mielellään mini ja mediesteillä, mutta kieltäytyvät maksiesteistä. Jos näin on, vaadin ohjaajalta lonkkakuvauksen koiralleen. Jos koiralla on vikaa lonkissa ja sitä sattuu, on luonnollista, ettei se halua hypätä korkeita esteitä, eikä sitä saisi siltä vaatiakaan. Yllättävän monella "kenkkuilevalla" koiralla on röntgenkuvien myötä paljastunut vakavia luustohäiriöitä jaloissa tai selässä.

Yksi syy, miksi aikoinaan aloitin maksikoirani kanssa miniesteillä, oli kevään ja syksyn routakelit sekä talven hallin jäinen pohja. En halunnut hajoittaa koiraani korkeilla hypyillä kovalle alustalle. Esimerkiksi maksi A on poistunut kokonaan virallisista esteistä ja tilalle on tullut mini A, syynä oli sen rasittavuus koiran fysiikalle.

Itse treenaan maksikoirallani miniesteillä edelleenkin, poikkeuksena vain jos on kisat edessä, voin vetää kierroksen maksiesteillä ihan vain verryttelyn vuoksi. Samoin jos ryhmässäni on koirakko, jolla on kisat edessä tai vastaavasti kisat takana, jossa on tippunut rimoja, voimme katsoa maksiesteillä, mistä rimojen pudotus on voinut johtua.

Poikkeuksena voisin ehkä pitää sitä, että koirakko tähtää tosissaan SM-kisoihin tai MM-karsintoihin. Silloin treenaisin säännöllisesti ryhmässä, missä tavoitteena on vain ja ainoastaan puhdas ja nopea nollarata. Mutta rehellisyyden nimissä jokainen voi aina tähdätä ryhmässä kuin ryhmässä puhtaaseen ja nopeaan nollarataan riippumatta muun ryhmän tasosta (tosin kouluttajan taso vaikuttaa). Silloin kun Noora ja Niina vielä kisasivat tosissaan, me treenasimme 5-6 tuntia viikossa hyvinkin eritasoisissa ryhmissä, mukaanlukien aina välillä alkeiskurssit. Agilityssa yhtä tärkeää kuin vauhti, on myös ehdoton estevarmuus ja koiran ja ohjaajan välinen yhteistyö. Siksi huipulla treenaaminen vaatii myös enemmän harjoittelutunteja; estevarmuutta, vauhtia, käännöksiä, erilaisia lähestymiskulmia, erilaisia kenttiä ja ryhmiä (koira tottuu ja turtuu omaan kenttään ja ryhmään, kisatilanne vieraalla kentällä on aina erilainen). Lisäksi silloin suhdetta koiraan on hiottava monipuolisilla harrastuksilla kuten toko tai koiratanssi agilityn lisäksi, jotkut harrastavat vesipelastusta, hakua, jne.

Usein koira, joka pudottaa rimoja maksiesteillä, tekee sen myös miniesteillä. Joskus omistaja selittelee, ettei hänen koiransa "viitsi" hypätä miniesteitä. Höpö höpö. Koirat ovat fiksuja ja itse vedän joskus maksikoirallani radan niin, että siellä on mini-, medi- ja maksiesteitä, mukaanlukien rengas. Oletan koirani osaavan lukea rataa ja sitä mihin se hyppää. Jokaisen hypyn tulee olla harkittu ja koiran on katsottava mihin se hyppää ja mille korkeudelle. Mielellään mahdollisimman taloudellisesti. Jenkeissä on käytössä koulutusmetodi, jossa rimoja ei käytetä alussa ollenkaan, vaan koira opetetaan menemään siivekkeiden välistä ohjaajan ohjeiden mukaan.

Rimojen tiputteluun on pääasiassa neljä syytä (minun mielestäni):

1) Terveydelliset syyt selkä, lonkat, polvet olisi aina selvitettävä ensimmäisenä, kun rimoja alkaa tippua tai koira kieltäytyy korkeista hypyistä.

2) Omistaja jättää lähdössä koiran reilusti taakseen, antaa lähtöluvan, kääntää koiralle selkänsä ja ryntää matkaan. Koira säntää omistajansa perään ja tiputtaa ensimmäisen riman. Olen nähnyt tapauksia, missä kolmen aidan suorassa koira juoksee kaikkien rimojen läpi, rimojen sinkoillessa ympäriinsä.

Miksi koira pitää jättää yksin lähtöön jos se ei kestä sitä? Radalla on 18-20 estettä, miksi ensimmäinen este olisi sen maagisempi kuin 17-19 seuraavaa estettä? Lentävä lähtö eli koiran kanssa yhtä aikaa radalle lähteminen on nopea ja kivuton keino ratkaista ensimmäisen riman ongelma.

3) Omistaja "vedättää" koiraansa saadakseen sen kulkemaan nopeammin. Koiran huomio jakaantuu omistajan ja esteiden kesken ja rimoja tippuu. Renkaalla joskus näkee, kun koira yksinkertaisesti törmää renkaaseen katsellessaan edessä pinkovaa ohjaajaansa. Vedättämisen huono puoli on myös se, että koira voi oppia agilityn olevan sitä, että omistaja juoksee edellä ja koira perässä. Sitten ihmetellään miksi ei päästä ihanneaikaan...

4) Omistaja yrittää ehtiä kepeille, renkaalle, puomin alastuloon jne ennen koiraansa, jotta ehtii "näyttää" oikean suorituksen. Yleensä tuomittu epäonnistumaan. Koira on aina nopeampi kuin ohjaajansa ja jää vain pyörimään jalkoihin. Pahimmassa tapauksessa ohjaaja tönii koiran väärään suoritukseen. Koiralle on ensin opetettava esteiden oikea itsenäinen suoritus. Sitten koira on opetettava lukemaan ohjaajaansa, mille esteelle ohjaaja haluaa koiransa menevän. Sitten ohjaajalle on opetettava oikea-aikainen käskytys, joka onkin jo ihan eri tarina...