Kävin tänään isäni kanssa tutustumassa vanhainkotiin, josta on tarjottu paikkaa mummilleni. Viikonloppuna kun mummini oli meillä kylässä, hän oli niin loputtoman surullinen siitä, että koti laitetaan pakettiin. Hänelle vanhainkoti on lopun alkua.

Toisaalta hän on kyllä odottanutkin vanhainkotipaikkaa, sillä Koskelan sairaalan dementiaosasto ei ole maailmankaikkeuden viihtyisin paikka. Juttelimme viikonloppuna kuolemasta ja kodista luopumisesta, vanhainkodista ja avun tarpeesta.

Mummini dementia on edennyt taas eteenpäin... Kun katselimme televisiota, sieltä tuli haastattelu. Mummini seurasi ohjelmaa, kunnes totesi minulle hämmästyneenä: "Katso, mies katosi?" Sitten hän hämmästyi uudestaan: "Katso, nyt mies tuli takaisin?" Uudestaan ja uudestaan, aina yhtä hämmästyneenä. Mitäpä siihen voi sanoa? Kun pikkulapsi riemastuu äitinsä kadotessa pyyhkeen taakse ja ilmestyessä yhtäkkiä näkyviin, se on aika suloista. Kun vanhus on samalla tasolla, ymmärtää, miten vaikeaa asioiden hahmottaminen on, kun ne sitoutuvat vain tähän hetkeen. 

Mutta tänään kävimme siis isäni kanssa katsomassa paikkaa ja ensivaikutelma oli todella mukava. Yhteistilat oli sisustettu kauniisti punaisilla sävyillä ja tilassa oli rauhallista harmoniaa, se oli viihtyisä. Huone oli luonnollisesti tyhjä edellisen asukkaan jäljiltä, mutta siinä oli kivat matalat ikkunat kadulle, josta voi seurata ulkomaailman tapahtumia.

Huone on kahden hengen huone ja huonekaveri muuttaa sinne myös ylihuomenna eli lauantaina. Paikan johtaja oli käynyt tapaamassa mummiani tänään, mikä tuntui minusta mukavalta. Kävimme itsekin isäni kanssa mummin luona ja kerroimme vanhainkodista sen mitä tiesimme vierailumme perusteella.

Sieltä ajoimme mummin asunnolle ja pakkasin pieniä huonekaluja, valokuvia, vaatteita, liinavaatteita ja tauluja mukaan uuden elämän alkuun. Kutsuin itse itseni kylään teelle sedälleni ja tädilleni (he asuvat mummini naapurissa), sillä olin nälkäkuoleman partaalla. Oli muutenkin mukava rupatella niitä näitä ja miettiä mitä kaikkea mummini asioiden järjestäminen vaatii.

Setäni lupasi palauttaa lukittavan lääkepakin kotisairaanhoitoon ja lopettaa postin ovelle kannon. Isäni lupasi huolehtia laskuista ja minä lupasin käydä siivoamassa asunnon jonakin päivänä. Tätini tarjoutui kaveriksi siivoushommiin, apua kyllä varmaan tarvitaankin, sillä kaksikerroksisessa asunnossa (kolme makuuhuonetta) riittää selvittelemistä.

Tämän hetkinen suurin pulmani: "Mistä löydän rollaattorin mummilleni lauantaiksi?".