Niin se vain pyörähti laskuri yli 100 000 rajan. Minulla ei ole aavistustakaan, ketkä lukevat blogiani, mutta ilmeisesti muutkin kuin isäni. Alunperin blogini oli tarkoitettu oman perheen iloksi. 

Siitä kotoa pois muuttaneet lapsukaiseni voisivat lueskella mitä sisaruksille kuuluu ja itse voisin pitää kasveistani kesäisin päiväkirjaa talven pitkiä pimeitä iltoja varten, jolloin on hyvä suunnitella uusia kukkapenkkejä.

Myös koirat vanhenevat nopeasti ja halusin jättää jokaisesta päiväkirja muistoja, joita voi lueskella. Pentuajat unohtuvat niin nopeasti...

Kouluttajana toistan itseäni vuodesta toiseen kuin papukaija (pidä rystyset eteenpäin, älä kumarru koiran ylle, ...). Ajattelin, että kun kirjoitan perusasiat ylös, lähetän vain linkin kurssilaisille ja voila, kaikki kirkastuu ilman, että joudun huutamaan kentän laidalla megafoni kädessä.