Mummin siunaustilaisuus oli Malmin itäisessä kappelissa.
Kokoonnuimme saattamaan mummia viimeiselle matkalleen.
Mummi sai leposijan ukin vierestä suurten kuusien suojasta. Yksi aikakausi suvussamme päättyi hänen myötään. Olen kuitenkin iloinen, että sain viettää aikaani hänen kanssaan ja lapseni oppivat tuntemaan hänet, niinkuin minäkin opin tuntemaan isoisoäitini ukin puolelta.
Lapsuuden ystäväni sähköposti:
"Minulle on jäänyt mummista mukava mielikuva vuosien varrelta säilöön muistiini. Muistelin niitä aikoja kun teimme yhteisen matkan Rhodokselle ja niitä monia kertoja joita vierailimme hänen luonaan.. ja yövyimmekin. Hyvistä muistoista on mukava pitää kiinni."
"Olin viime lauantaina elämäni ensimmäisissä hautajaisissa, kun isoisoäitini Mirjam Levänen (s. 1919) kuoli kunnioitettavassa 90 vuoden iässä. Hän kärsi viimeiset vuotensa alzheimerin taudista, joka tuntui vain pahenevan loppua kohti. Muistotilaisuus oli hyvin tunteikas ja ajatukset siirtyivät väistämättä lapsuusaikoihin, jolloin hän hoiti minua päivisin.
Muistan aina ihmetelleeni lapsena, miksei hän halunnut hankkia uusimpia vimpaimia kuten kaikki muutkin. Hänen talonsa sisustus oli hyvin vanhanaikainen ja täynnä kauniita posliiniesineitä. Hän istui joko sohvalla kuuntelemassa jotain kuivaa kanavaa antiikkisesta radiostaan tai puuhaili itsekseen keittiössä. Niinä aikoina hän oli vielä hyväntuulinen ja omasi hassun konservatiivisia ajatuksia silloisen pojannulikan korviin. Vaikka isoisoäitini tuntui aina olevan hyvin erilaisesta sukupolvesta kuin minä, hänen olemassaolonsa tuntui varsin rauhoittavalta, itsestäänselvältä.
No, hänen kuolemansa oli varmasti sinällään helpotus niin hänelle itselleenkin kuin hänen läheisilleen, sillä dementia on hyvin surullinen ja henkisesti raskas tila. Kun istuin ja katselin arkkua, mietin kuinka kaikki päättyy aikanaan. Ei sitä koskaan tiedä, mitä huominen tuo tullessaan.
Rauha hänen sielulleen."
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.