Niina parka. Eilen aamulla kun lähdimme mökille, se livahti ulos ovesta mieheni tietämättä ja kun mieheni meni autoon ja pamautti auton oven kiinni, se sattui juuri hetkellä, kun Niina päätti hypätä kyytiin. Auts, se sattui.

Sitten illalla kun istuimme tuttavaperheen kanssa iltaa, mieheni vei koirat ulos. Kun hän palasi, hän toi muut koirat sisään, mutta sanoi Niinan kadonneen ja niin hän häipyi takaisin sateeseen. Seisoin ulko-ovella ja huusin Niinaa taukoamatta, sillä kovin kaukana Niina ei voinut olla, ei siis huutomatkan kuulumattomissa.

Sitten mieheni palasikin Niinan kanssa. Mitä ihmettä oli tapahtunut??? Niina oli hidastellut ja syönyt ruohoa. Mieheni oli päästänyt sen irti, sillä lauman kuljettaminen, kun yksi jumittaa, on puhdasta tuskaa. Kun mieheni oli kääntynyt metsäpolulla takaisinpäin, Niinaa ei ollut missään.

Koska Niina yleensä juoksee suoraan kotiovellemme, mieheni ei ollut huolestunut kovin pahasti. Oli myöhäinen ilta, satoi kaatamalla, ketään ei ollut liikenteessä, ei ihmisiä eikä autoja (asumme alueemme perukoilla, jossa paikallisliikenne rajoittuu asukkaihin tiemme varrella).

Niinpä mieheni palasi takaisin metsään ja siellä Niina oli ilmeisesti huutoni kuullessaan päättänyt palata kotiin. "Heh heh, sorry, mitäs sinä täällä metsässä yksin sateessa kuljet? Ai, mennäänkö yhdessä kotiin, sinulla kun on hihnakin sopivasti mukana? Sopiihan se minulle..."