Kävin töiden jälkeen moikkaamassa mummiani. Hän ei ollut huoneessaan (joka näytti viihtyisältä), mutta löysin hänet vanhainkodin sisäpihalta istumassa kukkien keskeltä. Sisäpiha on iso, kivetty alue, jossa on paljon kohopenkkejä kukille (tiilestä muotoiltuja).

Mummi istui vanhan rouvan kanssa vierekkäin ja otin itselleni puisen puutarhatuolin ja istuin heidän seuraansa. Mummi ilahtui ja tunnisti minut. Hyvin pian he kuitenkin vaipuivat takaisin keskustelemaan keskenään.

"Eino on hyvä laulaja. Eino aloittaa aina yhteislaulut". "Minulla ei koskaan ole ollut lauluääntä". "Minulla oli, mutta ei ole enää". "Sitä se vanhuus teettää". "Niin".

"Oletkos sinä minun huonekaverini?". "En tiedä, oletkos sinä minun?". "En tiedä". (Varmistin myöhemmin hoitajalta, he eivät ole huonekavereita).

"Kun oli sota, se ei ulottunut kotiseudulleni". "Minä jouduin pakenemaan pommituksia". "Ei kai, ihan totta?". "Kyllä vain ja pommin ilmavirta heitti minut kadun toiselle puolelle". "Hyvänen aika sentään".

"Minun ikkunasta näkyy tuo tiiliseinä" (ei näy). "Minä en muista mitä minun ikkunasta näkyy". "Tuota tiiliseinää katselen usein" (se ei näy ikkunasta). "Minä en muista mitä minun ikkunasta näkyy".

"Täällä tulee aika pitkäksi, kun  kukaan ei käy vierailemassa". "Mutta täällä on hyvä olla kun kotona ei pärjää, on hyvä että tälläisiä paikkoja on". "Niinhän se on, kotona ei enää pärjää".

"Minun rollaattorissa lukee: hoitajat antavat lääkkeet ja herättävät, vaikka nukkuisit. Sekä myös ruoka-ajat. Tässä on myös minun oma nimeni, tämä on minun rollaattori". "Minunkin rollaattorissa lukee jotain, mutta en näe mitä". Kumarruin katsomaan, kun keskustelu käytiin toiseen kertaan: "Siinä on kieltomerkkejä, ettei saa istua kyydissä ja potkia jaloilla vauhtia. Ei myöskään saa istua kyydissä niin, että joku työntää".

"Minulla on hattu, hoitajat antoivat sen, onko se hieno?" Katson kirkkaan oranssia kesähattua ja myönnän sen ainakin näkyvän kauas. "Minäkin haluaisin tuollaisen hatun". Mummi ottaa hatun päästään ja ojentaa rouvalle. "Voi, tämä on liian pieni, minulla on liian iso pää". Mummi asettaa hatun takaisin päähänsä.

"Minua kutsutaan Mirkuksi". "Onko se virallinen nimi?". "Ei kun Mirjam". "Minun nimeni on Helena, mutta kaikki kutsuivat minua Leenaksi. Täällä sitä ei tiedä kukaan, joten he kutsuvat minua Helenaksi". "Elena?". "Ei kun Helena". "Elena?". Lausumme yhteen ääneen "Helena". "Aa, Helena, se on hyvä nimi". "Niin on".

Istuskelin aikani auringon lämmittäessä ja kun huomasin rouvien syventyneen keskusteluunsa, nousin ja vilkutin lähtiessäni. Mummi vilkutti takaisin ja pyysi käymään uudestaan.