Lauantaina suunnistimme tyttöni kanssa kohti Kaisan kotia. Kyösti Kallion vaimo Kaisa perusti aikoinaan lepokodin naisille, jotka "elämän vaikeuksista ja ruumiillisista sairauksista masentuneina tai henkisesti väsyneinä kaipasivat tervehtymistä ja sielunrauhaa".

Kaisan kodissa on paljon kodinomaisuutta ja kiehtovia yksityiskohtia.

Ruokaillessa katselimme tyttöni kanssa ympärillemme ja tunsimme vanhan kartanon hengen ympärillämme.  Mutta siihen kartanoromantiikan henki loppuikin meidän osaltamme.

Tyttöni katseli mietteliäänä (ylhäällä vasemmalla) näkyvää huonetta ja sanoi:"Jos tämä olisi minun kotini, laittaisin tuohon huoneeseen hyvän mattopohjan ja miniagilityradan". Kyllä, näin sieluni silmin erinomaisen tokotreenitilan.

Itse katselin hänen olkansa yli toista huonetta (ylhäällä oikealla) ja ajattelin, jos poistaisin huonekalut, saisin kaikki siemenkylvöni mahtumaan tuohon tilaan hyvin. Voisin hieman laskea huoneen lämpötilaa ja minulla olisi täydellinen kasvihuone...

Oven suussa oli mainiot tuolit, ne vain tarvitsevat kartanon ympärilleen....

Kun kotiuduimme huoneeseemme tyttöni päätti hieman askarrella... Minä luin yhteensä kolme kirjaa, mm. Tuula Sariolan "Ahneus kasaa, kuolema tasaa". Nuorempana luin paljon, nyt tuntuu, ettei aika riitä kunnolla lukemiseen.

Alakuvassa näkyvästä kuvasta voitte ratkaista kuva-arvoituksen, kumpi puoli huoneesta kuului minulle ja kumpi tyttärelleni? Lattialla oleva sotku jakautui todella hienosti juuri keskiviivalle, vaikka kuvakulma ei ehkä ole paras mahdollinen.

Ulkona ilma oli talvisen harmainen. Sisällä oli kauniita kukkia, allaolevan arvelimme olevan orkidea ja se oli todella hieno.

Ruoka oli pöydässä valmiina, mikä oli kaikille stressaantuneille luonnollisesti hyväksi. Kylpyläpuolella oli lämpimät vesielementit ja nautimme savikääreistä ja intialaisesta päähieronnasta, johon oli yhdistetty jalkakylpy.