Aamulla lähdimme porukalla mökille, tavoitteena olla siellä kello yhdeksältä viimeistään. Yritin hieman houkutella lapsiani sinne jo perjantai-illaksi, mutta huonolla menestyksellä, enkä viitsinyt lähteä mökille yksin.

Mutta aamulla istuimme autossa kahdeksalta ja saavuimme mökille ajoissa. Aamulla oli vielä kylmä ja Yaelilla on pipo, kaulaliina ja talvitakki. Päivästä tuli kuitenkin yllättävän lämmin, aurinko paistoi, pipot & takit lensivät naulaan auringon kunnolla noustessa.

Tavoitteena oli käydä käsiksi vesaikkoon porukalla. Lasten aloitellessa pöheikössä, siirsin pari kottikärryllistä klapeja puuvarastoon ja vein mökille talven varalle kottikärryllisen.

Risuja, oksia, vanhoja kaadettuja puita, jotka eivät aikanaan kelvanneet puuyhtiölle... Kaikkea löytyy. Vesaikko kasvaa kohisten ja erityisesti kuuset viihtyvät. Ne ovat jo päässeet uhkaavasti kasvamaan ja jos emme saa niitä nyt alas, niin pian joudumme pyytämään metsurin apuun.

Koirat jaksoivat alussa pyöriä mukana ja juoksentelivat jaloissa.

Lapset saivat kaadettua muutaman kuolleen puun ja pojat kantoivat niitä kentälle.

Pidimme ruokatauon ja samalla juhlimme Michaelin synttäreitä. Unohdimme kynttilät kotiin, joten Yael sytytti tulitikun, jonka Michael puhalsi. Kakku onneksi muistui mukaan  : )

Alla olevat kuvat on otettu, kun minä alan ensimmäisen kerran mökin ostamisen jälkeen uskoa siihen, että me voitamme vesaikkosodan. Kuusiseinämä on naapurin raja. Musta pintamaa on paikalla, jossa oli viitisen vuotta risupino, jota kukaan ei saanut siirrettyä pois polun varrelta...

Mutta ihan vain muistutukseksi ensi vuodelle, rantaviiva on vielä pöheikön takana...

Myyrät mellastavat tontilla ja risuja riittää...

Takaisin tullessa mieheni, joka lähti ensimmäisenä palauttamaan peräkärryä, soitti ja varoitti liikenneonnettomuudesta Turun tiellä. Rekka oli ajanut kolarin ja ambulansseja oli viisi paikalla. Meidän ajaessamme ohi, palomiehet lakaisivat tietä.