Minulla on torstaisin kiinan kielen tunnit (1,5 tuntia kerrallaan). Kiinan kieli on melko haasteellista suomalaiselle (=ainakin minulle). Opettajani on yrittänyt perehdyttää meitä pinyinin salaisuuksiin, mutta... Kieli taipuu juuri ja juuri erilaisiin s-kirjaimiin, mutta kun aletaan keskustelemaan niiden yhdistämisestä tooneihin, niin siinä alkaa tulla suomalaisen (=minun) raja vastaan.

Olen melkein luovuttanut ajatuksesta, että oppisin joskus puhumaan ja ymmärtämään kiinaa. Opetus on mandariinikiinaksi, mutta toimistomme sijaitsee Shengdussa, jossa on aivan oma murteensa, jota eivät edes kiinalaiset ymmärrä.

Kiinassa on siis ns. "yleiskiina" eli mandariinikiina, jota opetetaan kouluissa ja puhutaan mm. televisiossa. Kaikki kiinalaiset siis osaavat teoriassa mandariinikiinaa, mutta käytännössä esim. pekingiläinen poika ei ymmärtänyt Shengdulaisen hotellin henkilökunnan puhetta, vaikka pyysi heitä toistuvasti puhumaan mandariinikiinaa. Joten epäilen nykyään omia kykyjäni puhutun kiinan hallintaan...

Mutta kirjoitus on mielenkiintoista. Jokaisella merkillä on oma historiansa ja tapa, millä merkki on rakentunut. Pienet kiinalaiset (ja suuremmatkin) harrastavat kalligrafiaa, kirjoitusmerkkien taiteellista ilmaisua. Aika moni kiinalainen kaverini on kertonut kouluaikoinaan osallistuneensa kalligrafia kilpailuihin.

Erinomaisen hauska kirja on Fun with Chinese Characters. Siinä kerrotaan eri "merkkien" tarinat hauskasti ja mieleenpainuvasti. Ostin itselleni yhdellä Kiinan matkallani kirjasarjan ja hauskuutan itseäni merkeillä ja niiden tulkinnoilla matkustellessani Kiinaan.

Tänään tosin käytimme lähes koko oppitunnin kulttuurierojen puimiseen. Siihen, mitä lojaalisuus merkitsee kiinalaiselle ja mitä suomalaiselle. Mutta se onkin toinen juttu, johon meillä meni tänä aamuna kevyesti puolitoista tuntia...