Meidän piti mennä tänään treenaamaan omien koirien kanssa, mutta sotkin kaikki suunnitelmat, kun siirsin huomisen illan trimmauksen tälle illalle, jotta pääsen huomenna mökille. Menin siis töistä suoraan trimmaamaan vanhaa tuttuani Pepiä. Pepin omistaja (80 v.) on ollut pitkään huolissaan, kun Pepi ei syö. Minä ja eläinlääkäri olemme vakuutelleet Pepin olevan erinomaisessa kunnossa, ei laisinkaan laiha tai nälkäkuoleman partaalla oleva.

Mutta nyt Pepin omistaja oli tyytyväinen, vihdoinkin Pepi suostuu syömään. Katsoin vaivihkaa lattialla olevaa ruokakuppia, jossa oli valikoima kuivamuonaa, koiran keksejä ja luita. "Ei, ei Pepi kuivamuonaa syö, mutta nyt Pepi on suostunut syömään nakkeja. Leikkeleet maistuvat joskus, samoin maksalaatikko", kertoi omistaja tyytyväisenä Pepin virnuillessa vieressä. Yritin vaimeasti sanoa, ettei ruokavalio kuulostanut kovin terveelliseltä, mutta en usko, että olin tarpeeksi vakuuttava.

Pepi oli kuitenkin erittäin hyvässä kunnossa ja elämäänsä tyytyväinen. Samoin omistaja, sillä vihdoin tuo pikku ressukka suostuu syömään kuukausien paaston jälkeen. 

Voipuneena keräsin tavarani ja ajelin kotiin, jossa tyttäreni oli pyöräyttänyt omin käsin voileipäkakun ja kattanut pöydän juuri kun saavuin perille. Minun tuomiseni oli paljon vaatimattomampi, olin ostanut työpaikaltani tänään leivotun omenapiirakan, joka sekin kyllä maistui hyvälle.

Syödessäni sain puhelun, että minulle oli myönnetty ilmainen osallistumisen etsintäkurssille (se tuli yllätyksenä, sillä en ollut hakenut kurssille). Olin iloinen puhelusta, mutta kalenterini ei anna myöten millekään ylimääräiselle juuri nyt. Sain sovittua, että osallistun myöhemmin syksyllä ja Yael voi tulla kurssille mukaan. Odottelen itse asiassa kurssia aika innostuneena, sillä sinne osallistumme Rouskun ja Danan kanssa.

Sohvalle parkkeeraminen koitui kohtalokseni, en saanut itseäni siitä enää ylös ja kun mieheni toi lasillisen punaviiniä ja laittoi vaahtokylvyn, agilitykenttä jäi toiseksi. Huomenna nähdään, kostautuuko laiskottelu kisojen alla.